Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Uskallusta peliin.... siispä pöytä kainaloon :)

Reilu viikko sitten paikallislehdessä oli ilmoitus, jossa kerrottiin yrittäjien järjestämistä joulumyyjäisistä vanhalla lukiolla. Kädentaitajat, yms. saivat varata ilmaisen myyntipaikan ja myydä omia tuotteitaan esim. askarteluja, käsitöitä, leivonnaisia, jne. Ensin innostuin ja ajattelin, että TUONNE, JES... Mutta sitten ajattelin, että en kait kuitenkaan kehtaa, kukapa noita mun koruräpellyksiä haluais katella tai ostaa... Että eipä taida kannattaa. Kuitenkin kovan kannustuksen (luetaan painostuksen) alla päätin yrittää ja kysäisin, että vieläkö mahdollisesti olisi tilaa ja pöytiä vapaana ja olihan siellä :) Pöytä pitää kuitenkin viedä mukana, koska koululta on oppilaiden myötä viety myös vanhat pulpetit ja pöydät pois. Eipä liene ongelma, kunhan ei tarvitse omaa ruokapöytää kainalossa raahata ;D

Nyt siis alkoi jännittäminen, että kuinka nuo korut otetaan myyjäisissä vastaan ja kiinnostaako ne ketään... Ja tietty pitää jotain uuttakin saada aikaan, joten näin sairaslomaillessa aikani kuluksi olen värkännyt muutamia uusia koruja omaan myytävien varastooni sekä tehnyt tilauskoruja...

TÄSSÄ SIIS MARRAS-JOULUKUUN VAIHTEEN SATOA :D
Ensin muutamat korvikset, yhdet kera kaulakorun ja onpa joukkoon eksynyt yksi rannerengaskin taas vaihteeksi ;)

Näitä olen jo aikaisemmin postaillut yhdet mustapinkit ja koska noita magnesiittikiekkoja sattui varastossa olemaan muunkin värisenä, tuli tehtyä klooneja vihreät ja punaiset. Näistä nuo punaiset päätyivät heti meidän neitokaisen koruvarastoon :)

Tulipa joskus ostettua tuollaisia sulkariipuksia muutama ja nyt kokeilin toimiiko korviksissa... Enpä tiedä, mutta tulipahan kokeiltua.

Valkoiset simpukankuorihelmet... ovat upeita jo ihan itsestään, joten kyllä mielestäni kaveriksi riitti ihan pelkästään tällaiset hopeanväriset söherö-linkit.

Petroolin värisiä matta-lasihelmiä, vaaleansinisiä lasihelmiä ja hopeanvärisiä strassirondelleja. Uskaliaasti myös sotkin tuon mustan korumetallisen ketjun kanssa hopeanvärisiä ja hopeoituja metalleja... hmm... Ehkä tätä ydistelyä pitää vielä hiukan harjoitella että siitä tulee luontevampaa.

Rannerenkaassa jotain mustia kivinugetteja ja hopeoituja välihelmiä.

 Antiikkimessinkiset koukut ja korulinkit, sekä kauniit isohkot makeanvedenhelmet.

 Mustia lasihelmiä ja hopeanväriset helisevät pallerot...

Sitten tulee pläjäys noista mun uusimmista kieputuskokeiluista... Näissä siis pääosin noita herringboneja, jotka on musta tosi kauniita kieputuksia :)



Magnesiittia ja kuparilankaa

 Vintagelasihelmet ja kuparilankaa


 Sitten vaihteeksi hopeoitua lankaa... Ehkä hieman oli jäykkää käsitellä tämä versio, mutta sain kuin sainkin sen taipumaan tahtooni (ainakin melkein haluamallani tavalla)
Ylhäällä: isohkot malakiitit, kauniin vihreät... :)
Alhaalla vasemmalla: sardonyx pallerot
Alhaalla oikealla: punaiset, fasetoidut lasipalloset... niin jouluiset :D

 Sitten muita kieputuksia...


 Tumman violetit, isot magnesiittipalloset (näyttävät kyllä salamn loisteessa enemmän sinisiltä... ovat oikeasti todella tumman violetit)


Helmiäislasihelmet, värinä kaunis creme-rose ja hopeoitua lankaa ympärillä. Pujotettu simpukka-aiheiseen tappikorvispohjukkaan.
Nämä ovat mielestäni yhdet, pitkästä aikaa, onnistuneimmat korvikseni... ja ihan kokeiluluonteisesti tehty.


Sitten muutama tilaustyö, joista ensimmäisen kuvan korvikset tarjosivat hiukan päänvaivaa ;)



Olen muutaman metallilankasydämen kieputellut korviksiin ja kaulakorujen riipuksiksi. Sitten yhtenä päivänä siskoni soitti ja sanoi, että hänellä olisi minulle korvistilaus työkaveriltaan. Työkaveri oli ihaillut sydänkorviksia ja kysäissyt, että löytyisikö muita muotoja ja aiheita tai, että voisiko hän mahdollisesti itse esittää toiveen muodosta. Sitten musiikki-ihmisenä oli ilmoittanut haluavansa nuottiavaimet ja kysynyt vielä, että tiedänkö minä millaiset ne ovat... HUPS :O Noh, tiedänhän minä ja aikani pähkäiltyäni, päädyin toteuttamaan ne tällä kyseisellä tavalla... SIIS:
Alla kuparilankaa, jonka ympärille olen kieputtanut tuota ruskeasävyistä ohuempaa ketallilankaa. Sitten kyseinen pätkä on väännetty nuottiavaimen muotoon ja ns. risteyskohdista kiinnitetty ohuemman langan loppupätkällä. Ihan olen itse tyytyväinen, saas nähdä, mitä tilaaja tuumaa :D

 Tässä tarkempi kuva noista nuottiavaimista :)


 Sitten viimeksi postaamassani korukuvapläjäyksessä oli muistivaijeriin pujoteltu valko-hopeinen rannerengas. Nyt sitten, samainen tilaaja halusi aika pienet korvakorut samoista valkoisista simpukankuoripallosista ja filigreehelmistä... Joten tässäpä ne :) Hemien välissä on hopeanväriset strassirondellit, joita myös käytin rannerenkaassa.

Pienoiset lucitelehdet, aivan juuri kuin tilaaja toivoi :D

Kaulakoru jossa osa riipuksista on tilaajan omia hankintoja yhteiseltä Tukholman reissultamme ja osa sitten kaiveltu minun varastoistani :) Metallin väri on antiikkimessinki ja päähuomion saa tuo peiliriipus, joka oli tosi nätti. Helmet joita korussa on käytetty, ovat pronssinvärisiä swarovskin helmiäislasihelmiä ja aurinkokiviä sekä riipusmaisesti mukana myös yksi swarovskin kristallibicone, sävy smoked topaz. Tämän toivon olevan mieleinen, koska se on hyvän ystäväni tilaus :D

Halutaan musta-valko-kirkkaita avainkoruja... ja niitähän tässä riittää :)



 Tehty siis musta-valkoisia avainkoruja, ja useampi vaihtoehto jotta kaikki halukkaat saavat omanlaisensa...

Mustavalkoisia 8mm lasihelmiä... Etumaisissa lisäksi erikokoisia, kirkkaita särölasihelmiä (näistä ensimmäinen meni heti ja tilattiin vielä toinen samanlainen lisääkin) ja takana kirkkaita sekä litteitä, ovaalinmuotoisia että pieniä pyöreitä lasihelmiä.

Tässä hiukan erilainen versio, ihan kokeeksi... Eli joukossa sekalainen seurakunta mustia ja valkoisia kivi-, simpukka- sekä lasihelmiä, ja myös muutama (ehkä enemmän kermanvärinen) makeanvedenhelmi sekä erialaisia hopeoituja ja hopeanvärisiä välihelmiä... Siis todellinen sekametelisoppa, jollaista en olekaan ennen tehnyt. Täytyy sanoa, että kyllä tuollaiset täysin symmetriset korut ovat huomattavasti helpompia suunnitella ja toteuttaa ;)
...mutta kivaa vaihtelua tämäkin...

Sitten vielä yksi, jossa myös monenlaisia helmiä (kiviä lasia ja simpukkaa) väreissä valkoinen musta ja kirkas. Tämä on ehkä eniten omaa silmää miellyttävä :)


Juuh, olihan taas iso korupläjäys. Mutta tässähän sitä on sitten vähälle aikaa, kun nyt pitäisi keskittyä taas tuohon joulukorttipuoleen enemmän... Muutama jo valmiina, mutta lisääkin pitäisi tehtailla. Jos vaikka niitäkin saisi myyntiin asti :)

6 kommenttia:

  1. Jeij jeijejeijeijejejeeeee!!
    Tosta korusta vielä superihanan tekisi se, että sen sais itselleen :D

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, oletpas ahkeroinut!
    Ja kauniita ovat, varmasti menevät korusi myyjäisissä kaupaksi!
    Nuo kieputtelut ovat hienoja, minunkin pitäisi ottaa tuo tekniikka harjoittelun alle..

    VastaaPoista
  3. Runsain mitoin olet koruja saanut väännellä,kivoja ja kauniita ovatkin,eiköhän kauppa käy.

    VastaaPoista
  4. Onnea myyjäisiin, tosi paljon ja kauniita korviksia olet tehnyt

    VastaaPoista
  5. Hienot nuottiavaimet, tykkään : ) uskallus on hyvästä!

    VastaaPoista