Sivut

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Jotain muuta kuin koruja :)

Koruilun lomassa olen huomannut, että korujen tekijät harrastavat yleensä käsitöitä ja askartelua enemmänkin. Itsekin neulon ja virkkaan jonkin verran, mutta se on enemmän kausittaista ja tulee kovissa puuskissa... Silloin pienellä aikaa voi syntyä paljon kaikkea! Mutta kun puuska menee ohi, ei synny oikeastaan mitään. Ja taivas, jos jotain on sattunut jäämään kesken innostuksen yhtäkkiä lakattua... Se ei meinaa sitten valmistua koskaan! Ja nyt siis ei ole sellainen "puuska" menossa, joten puikoilla ja koukuilla ei synny mitään :/
Noh... Aika monet koruilijat tekevät siis kortteja ja niitä aikani ihasteltuani olen uskaltautunut kokeilmaan minäkin. Paljon en ole vielä saanut aikaiseksi ja mun kortit on "mestareiden" upeisiin luomuksiin verrattuna kuin alakoululaisen tekemiä (kaikella kunnioituksella pieniä koululaisia kohtaan, koska itsellänikin on kohta sellainen :D)! Kuitenkin uskaltaudun nyt esittelemään jukisesti muutaman tekemäni onnittelukortin, jotka siis on tehty ihan vaan harjoittelumeiningillä, sen kummemmin niitä kenellekään tarkoittamatta. Katsotaan, tuleeko tästä mitään pidemmän päälle... Ainakin itse päätin, että en kovin montaa valmiskorttia enää osta, vain jos kortissa on sellainen kuva tai miete, joka on saatava sellaisenaan omaan korttiin ;D


Vihreäsävyinen, pieni, kaksiosainen onnittelukortti. Tämä on ensimmäiseni :D
Kaksiosaiset onnittelukortit, perhosia ja kukkia -teemalla. Vasemmalla kullanväriset teksti ja reunat, oikealla hopeanväriset.
Yksiosaiset onnittelukortit.
 Kuvat ovat hiukan harmaasävyisiä... Otettu kännykän kameralla, jossa ei ihan tuo laatu ole kuitenkaan oikean kameran tasoa. Tässä ei ole ihan kaikki kortit, joita olen tehnyt. En vaan ole älynnyt ottaa muutamista kuvia millään zoomilla. Joten niitä sitten päivityksissä myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti