Sivut

perjantai 3. elokuuta 2012

Avaimiin pientä ja isompaa :D

Viimeksi koruloisia töissä käyttäessäni ja niitä siellä esitellessäni sain tilauksen hiukan erilaisesta avainkorusta... Jos voidaan puhua korusta??? Työkaverini halusi nimittäin avainkorun, joka ei ahdista. Koru ei siis saanut roikkua kaulassa, vaan sen tuli olla niin pitkä, että se yltäisi käsilaukun hihnan tavoin olkapään yli ja avaimet roikkuisivat lantion korkeudella... Muita toiveita ei oikeastaan ollut, kuin värit, eli korussa saisi olla mustaa, harmaata, valkoista, kirkasta  ja/tai beigeä, siis madollisimman neutraali väritykseltään.

Hiukan aikaa piti tätä tilausta pähkäillä! Miten saisin onnistumaan korun, joka olisi käytännöllinen avainkoruna, tietysti mitoiltaan juuri passeli, ei liian raskas (huom! koru oli siis kaksi kertaa niin pitkä kuin normaalit avainkorut)... ja lisäksi KAUNIS??? Mutta otin haasteen vastaan ja tein avainkorun...

(Kuva olisi parhaimmillaan siten, että koru olisi "puettuna ylle" jolloin mittasuhteet ja korun istuvuus olisi helpompi hahmottaa.)
Helmet harmaita marmorikuvioituja, kirkkaita ja mustia lasihelmiä, akaattitynnyreitä ja harmaita fasetoituja akaatteja. Lisäksi hopeoituja ovaalirenkaita, helmiä ja helmihattuja. Yllättävän hyvin istuu ja on ihan nätti :D Tällaista, jos lähtee suunnittelemaan, täytyy olla perillä mitoista aika tarkkaan. Itse jouduin hiukan ensimmäistä versiota (kuvassa) lyhentämään.

Muutamia koruja tehdessäni jäi ylimääräiseksi silmukkapiikkiin pujottamani helmirivistö. Siispä...

Antiikkihopeanvärinen, perhoskuvioitu riipuslätkä ja helminä kauniita kultakiviä (Blue goldstone) sekä metallirondelli. Näppärä, pieni ja yksinkertainen avaimenperä :D

1 kommentti:

  1. Minun minun minun avainkoru!! :)
    Hieno on ja tässä on varsin tyytyväinen asiakas! :)

    VastaaPoista